Antti

Elokuussa 2012 Antti ja hänen pikkuveljensä aloittivat koulun (Antti 2. luokan ja veli 1. luokan). He ehtivät käydä koulua neljä päivää, ennenkuin Antti sairastui. Viikonlopun aikana hänellä oli pientä kuumetta ja kun kouluviikko alkoi, hän jäi kotiin sairastamaan. Olin hänen kanssaan kotona kun hän aamulla sanoi, että vatsaan koskeen ja hän näytti alavatsaansa oikealta puolelta. Minulle tuli heti mieleen umpisuoli ja soitin terveyskeskukseen. He pyysivät heti tulemaan sinne. Menimme verikokeeseen joka näytti korkeaa tulehdusarvoa ja lääkärin painellessa vatsaa hän totesi, että jotain ylimääräistä täällä on. Lähdimme suoraan sairaalaan Lahteen ja siellä ensiapuun. Siellä odoteltiin ihan rauhassa ja vihdoin päästiin ultratutkimukseen. Sen jälkeen taas odoteltiin ja isä tuli myös sairaalaan. Sitten meidät kutsuttiin ensiavun ylilääkärin huoneeseen ja kerrottiin, että Antin toisesta munuaisesta on löytynyt kasvain.

Jäin Antin kanssa yöksi sairaalaan Lahteen ja seuraavana aamuna matka jatkui Tampereelle sairaalaan.

Me molemmat vanhemmat lähdimme Antin mukana sairaalaan. Siellä alkoikin todellinen touhutus. Anttia vietiin ja tuotiin ja tutkittiin koko ajan jostain. Olimme noin puolitoista viikkoa Tampereella ja siitä ajasta on ainoastaan jäänyt mieleen, että itkin koko ajan, ja ainoa asia mitä pystyin lääkäreiltä kysymään oli, että kuoleeko Antti. Lääkäri vastasi minulle, että sekin vaihtoehto täytyy ottaa huomioon.

Pikkuveli oli tämän alkuajan mummon hoidossa kotona ja aloitteli ensimmäistä kouluvuottaan. Kun puolentoista viikon jälkeen saavuimme Tampereelta kotiin, niin pikkuveli näytti miltä tämä kaikki oli hänestä tuntunut ja sai elämänsä suurimman raivokohtauksen.

Alkujärkytyksen jälkeen elämä asettui kuitenkin suht normaaliin uomaansa ja arki jatkui. Jäin pois työstäni hoitamaan Anttia ja elämäämme rytmittivät Antin kotiopetus, viikottaiset käynnit sairaalassa Lahdessa verikokeissa, saamassa sytostaatteja jne.

Antti sai kaikki mahdolliset sivuvaikutukset itselleen, mitä sytostaateista voi saada, ja melko monta yötä vietimme sen vuoksi sairaalassa Lahdessa sekä Tampereella. Lokakuussa 2012 Antilta leikattiin kasvain ja toinen munuainen pois, koska kasvain sijaitsi munuaisessa. Marras-joulukuun vaihteessa olimme pitkään Tampereella, koska Antti sai siellä sädehoitoa.

Vappuna 2013 Antti sai viimeisen sytostaattiannoksen ja silloin nostettiin kuohuviinimalja hoitojen loppumiselle, keväälle ja vapulle. Oli todella monta syytä juhlaan!!! Olimme kaikki selvinneet rankasta vuodesta.

Olemme aina olleet tiivis perhe ja viettäneet paljon aikaa yhdessä. Pojat kun syntyivät niin pienellä ikäerolla, he ovat aina olleet hyvät kaverit ja oli helppo touhuta yhdessä. Antin sairaus muutti paljon tätä kuvioita, koska minä olin paljon Antin kanssa sairaalassa ja isä ja pikkuveli kotona. Myös yhteinen touhuaminen kodin ulkopuolella jäi Antin sairauden vuoksi, koska infektioriskin vuoksi Antti ei saanut juuri liikkua kodin ulkopuolella.

Jos nyt jälkeenpäin mietin tuota sairausvuotta, niin mielikuvissani olen aina Tampereella ja on aina pimeä marraskuu ja vettä sataa ja kävelen sairaalasta SYLIn asunnolle ja Antti on jäänyt sairaalaan nukkumaan. SYLIn asunnot ovat Tampereella sijaitsevia kerrostaloasuntoja, joissa kaukana asuvat syöpälasten vanhemmat voivat yöpyä.

Nyt arkemme on palautunut ihan tavalliseksi lapsiperheen arjeksi, lapset tappelevat keskenään, käydään s-marketissa ruokaostoksilla ja käydään töissä ja koulussa. Neljän kuukauden välein käymme Antin kanssa Tampereella kontrolleissa, joissa tutkitaan ettei syöpä ole puhjennut uudestaan. Nämä tutkimukset jatkuvat Antin täysikäisyyteen saakka ja lääkärit suosittavat kontrollikäyntejä loppuelämän ajan.

P.S. Yksi tärkeä omaa jaksamista edistävä asia liittyy muuten valokuvaan. Antilla oli melkein vuoden rinnassa leikkauksella laitettu letku, jonka kautta otettiin aina verikokeet. Upea keksintö muuten, ei tarvinnut aina pistää!

Tämän katetrin vuoksi hän ei saanut käydä uimassa eikä saunassa. Kesäkuussa 2013 katetri sitten poistettiin ja hän pääsi pitkän tauon ja odotuksen jälkeen mökillä saunaan ja uimaan. Otin hänestä kännykällä kuvan kun hän ui järvessä.

Aina kun esim. töissä harmittaa ja tuntuu ettei jaksa, niin katson kuvaa jossa Antti ui. Hän on kuvassa vielä kalju ja niin heikko hoitojen jälkeen, että hänellä on kellukkeet käsivarsissa, vaikka ennen sairautta hän osasi uida jo hyvin. Aina kun katson sitä kuvaa muistan minkä helvetin läpi olemme menneet ja työmurheet tuntuvat aika pieniltä sen rinnalla. Ehkä jonain päivänä vielä pystyn katsomaan sen kuvan ilman kyyneleitä.