Milla
Milla sairastui lokakuussa 2009 ollessaan 2v ja 10kk.
Pikkuveli oli tuolloin 7kk. Millaa käytettiin flunssan ja korvatulehduksen vuoksi terveyskeskuksessa, jossa lääkäri kiinnitti huomion Millan kalpeuteen. Otettiin verikoe, jonka perusteella lääkäri laittoi lähetteen keskussairaalaan tarkempiin kokeisiin vielä samalle illalle. Sinne lähdettiin koko perhe, ja toivottiin että päästään yöksi kotiin. Tarkempien kokeiden vastausten tultua saatiin tieto että Milla siirretään ambulanssilla välittömästi Kuopion yliopistolliseen sairaalaan vahvan leukemiaepäilyn vuoksi. Huolesta suunniltaan ja epäuskoisena koko tilanteeseen lähdettiin kohti Kuopiota yhdentoista aikaan illalla. Äiti ambulanssiin Millan kanssa ja isä ja pikkuveli omalla autolla.
Se tilanne kun saavuimme perille on syöpynyt niin elävästi mieleen. Kun Milla saatiin ambulanssista ulos, alkoi hirveä hässäkkä hänen ympärillään välittömästi. Huone täynnä lääkäreitä, hoitajia, koneita, piuhoja, verikokeita. Kaiken tuon keskellä meidän pieni tyttö. Ja lääkäri joka sanoi meille "Hänellä on verisyöpä”.
Myöhemmin meidät siirrettiin osastolle. Kun hissin ovet aukesivat ja käytävällä olevassa ovessa luki "Lasten veri- ja syöpätautien osasto 2403", ajattelin ettei tämä voi olla totta, joku virhe on sattunut. Mutta ei ollut virhettä, vaan alkoi meidän 2,5 vuotta kestävä taistelu. Diagnoosina oli leukemia ALL.
Millan hoidot etenivät aika lailla suunnitellusti ja hyvin. Ensimmäinen vuosi oli hoitoja tiiviimmin Kuopiossa, jossa vietettiinkin alussa aikaa monia viikkoja. Sitten hoidot harvenivat muutamien viikkojen välein annettaviksi, ja osa voitiin antaa Jyväskylän keskussairaalassa. Meillä elettiin hetki kerrallaan, koskaan ei voinut tietää milloin tulee lähtö sairaalaan. Jos kuumemittari näytti 38, niin oli lähdettävä kuumehoitoon heti kohti Kuopiota, vaikka olisi ollut missä ja vaikka mitä olisi suunnitellut tekevänsä, keskellä yötäkin lähdettiin monesti. Senkin tiesi ettei sieltä alle 5 päivän tulla kotiin, sillä suonensisäinen antibioottihoito kesti vähintään sen verran. Joskus oltiin parikin viikkoa niillä reissuilla. Infektioriskin vuoksi Millan elämä oli aika eristettyä. Joskus Milla pääsi kauppaan mukaan, jos veriarvot olivat erityisen hyvät. Muuten hänen elämänsä rajoittui aika lailla kotiin ja sairaalaan.
Millan hoidonlopetustutkimukset olivat keväällä 2012. Niistä selvittiin puhtain paperein. Nyt Milla on reipas tokaluokkalainen tyttö :) Millalle itselleen ei koskaan puhuttu miten vakavaa sairautta hän sairastaa, nyt vasta isompana hän on ymmärtänyt että mitä se leukemia tarkoittaa. Millan kysymyksiin sairaudestaan ollaan yritetty vastata rehellisesti, kuitenkin niin ettei pelko heräisi. Ollaan myös sanottu ettei sellaista sairautta ihan kenellekkä tahansa anneta, vain erityisvahvoille, ja sen selättämisestä saa ja pitää olla ylpeä, koska kaikille ei käy yhtä hyvin.
Oman lapsen vakavan sairauden kanssa eläminen on äärimmäisen raskasta. Kaiken sen kivun ja kärsimyksen läheltä katsominen, jatkuva epävarmuus ja menettämisen pelko. Voimattomuuden tunne. Liian monen pienen sairaalakaverin poismeno on myös ollut raskasta. Elämän epäreiluus on surullista.
Meidän elämä jakaantuu aikaan ennen Millan syöpää ja sen jälkeen. Se tulee aina kulkemaan mukana, pienenä pelkona joka aina välillä nostaa päätään. Siihen entiseen huolettomaan elämään ei ole paluuta. Huomisesta ei koskaan tiedä, mutta tänään meillä on kaikki hyvin!